Kuunteletko vielä radiota?

Käsi sydämellä, kuunteletko radiota? Musiikin kuuntelu on viime vuosina muuttanut muotoaan nopeasti, ja moni tunnustaa kuuntelevansa radiota vain vähän, “ehkä autossa”. Radio saattaa kuulostaa hiukan – vanhanaikaiselta. Musiikkiahan kuunnellaan nykyisin netistä erilaisten palveluiden kautta, ja puhelimiin ja palveluihin tehdään juuri oman maun mukaisia, eri tilanteisiin sopivia soittolistoja. Tunnelma säilyy taatusti haluttuna, kun soitettavat kappaleet on valittu teeman mukaan – hempeitä slovareita romanttisiin koti-iltoihin tai kunnon menoa tehokkaisiin treeneihin imprumut rapid online.

Mikäli radion kuuntelu saa sinut tuntemaan itsesi kehityksen kelkasta jääneeltä, ei syytä huoleen. Radio on nimittäin näinä nettistriimauksen ja muiden vaihtoehtojen kulta-aikoina onnistunut – ehkä yllättäenkin – pitämään mainiosti pintansa ja tavoittaa edelleen päivittäin noin 75% suomalaisista. Ja keskimäärin radiota kuunnellaan peräti kolme tuntia päivässä!

Radiokanavat panostavat etenkin aamuohjelmiinsa, sillä niillä on laajin kuulijakunta. Aamutoimet tehdään samalla viimeisimpiä aamun uutisia ja mukavaa jutustelua kuunnellen, matkalla töihin ja kouluun on helppo jatkaa päivään virittäytymistä lempikanavan soidessa taustalla.

Radion kuuntelu jatkuu pitkin päivää melkeinpä huomaamatta. Siinä missä joskus aiemmin radiota nimenomaan oikeasti kuunneltiin, olihan se ehkä ainoa uutisten lähde tai mahdollisuus kuunnella viimeisimpiä rytmimusiikin helmiä, on radio nykyisin useimmiten päällä taustaäänenä. Täysin hiljainen toimisto tai kampaamo voisi kuulostaa oudolta, jopa vaivaannuttavalta, joten helppo ratkaisu on napsauttaa radio päälle taustalle. Juontajien jutustelusta poimitaan sitten mielenkiintoisimmat palat myös kahvipöytäkeskusteluihin. Tai jos ei työpaikalla ole radiota, voi sitä kuunnella myös netin kautta omalla työpisteellä, kuulokkeet vaan korviin. Pieni taustahälinä voi jopa parantaa keskittymistä tärkeään työtehtävään. Kuulokkeet kertovat kollegoille, ettei nyt saa häiritä, ja kaikenlaiset toimiston kolinat katoavat radion tasaiseen ääneen.

Radio on myös onnistunut brändäämään ohjelmiaan ja tuotteitaan varsin hyvin. Esimerkiksi valovoimaiset juontajat, kuten vaikkapa Jaajo Linnonmaa, Jenni Alexandrova tai Aki Linnanahde, ovat kuumaa valuuttaa erilaisissa ensi-illoissa, avajaisissa ja muissa tapahtumissa. Runsaasti julkisuudessa myös radio-ohjelmansa ulkopuolella olevat juontajat tuovat näkyvyyttä ja kiinnostusta paitsi omalle radio-ohjelmalleen ja kanavalleen myös radiolle yleisesti, ja näkyvien juontajien myötä radio koetaan trendikkäänä vaihtoehtona muiden vaihtoehtojen joukossa. Radionkuuntelijana olet siis itse asiassa varsin hyvin trendien aallonharjalla!

Suomen eniten kuunneltu radiokanava on Ylen Radio Suomi, kaupallisista radiokanavista suosituin on Radio Suomipop. Paikallisista asioista kiinnostuneille tarjolla on useita Ylen ja kaupallisia paikallisradioita. Kanavatarjonta on nykyisin niin valtava, että jokaiselle varmasti löytyy oma kanava. Jos modernimpi musiikki ei miellytä korvaa, on tarjolla myös vain klassista musiikkia soittavia kanavia, tai peräti kanavia ilman minkäänlaista musiikkia! Tosin Ylen Puhe-kanava on juuri uudistunut ja myöntynyt myös musiikin soittamiseen ohjelmissaan. Vain noin 20 kappaletta päivässä kuitenkin takaa, että puhetta kanavalla riittää jatkossakin. Kun oikea kanava on löytynyt, pysyy suomalainen sille uskollisena, eikä juurikaan tee syrjähyppyjä muille kanaville.

Erillisiä radiolaitteita ei ehkä joka kodista enää nykyisin löydy, yöpöydän kelloradiokin on usein korvattu puhelimella herätyskellon virkaa tekemästä. Radiota voi kuitenkin kuunnella myös ilman radiota, netistä. Livestriimauksen lisäksi netissä voi kuunnella monia haluamiaan radio-ohjelmia missä ja myös milloin vain. Nettiradio onkin esimerkiksi ulkosuomalaisen mieleen. Suurin Suomen-ikävä helpottaa tuttua kieltä kuunnellessa, ja samalla pysyy hyvin kärryillä siitä, mistä kotimaassa puhutaan. Ja mikä apu suomalainen radiokanava onkaan kaksikielisten lasten kasvatuksessa credite rapide online fara acte 24h!

Radio siis voi hyvin eikä ole menossa minnekään. Radio on edelleen tärkeä uutisten välittäjä ja media, joka viihdyttää, kiihdyttää ja ennen kaikkea puhuttaa ja yhdistää, myös meitä hiljaisia suomalaisia.